Mindfucked animalz.

Ahdistus. Paniikki. Hengitys kiihtyy hengenveto hengenvedon jälkeen, 
ajatukset selkenee, mutta samalla näistä selkeistä mietteistä 
muodostuu mitä mutkikkaampia labyrinttejä. Aukaiset oven labyrinttiin, löydätkö perille? 
Näet edessäsi vain tiiviitä muureja ja umpikujia, mikä suunta olisikaan se oikea? 
Astutko oikeaan vai viekö seuraava askeleesi sinut sudenkuoppaan, kuoppaan mistä on hankala kivuta ylös, seinämät murtuu ympäriltäsi, 
kun tarraudut niihin, multa hautaa sinut elävältä. 
Vaikeaahan siinä on hengittää enää.

Tunnet miten nämä maanmatoset järsivät sinua päästä jalkoihin, 
olet kiedottu, kahleissa, yltäpäätä peitossa. Ei pakoreittiä. 
Tunnet kuinka puremia iskeytyy ympäri kehoasi, terävät sanat kaikuvat kuin kuuroille korville, mutta kuurotkin korvat reagoivat valikoivasti.

Vaikkeivat sitä näyttäisikään. Ilmekään ei värähdä.

Silmät ovat kuin portti näille poluille, jokaisella on omansa. Silmäthän ovat sielusi peili, katsoja voi nähdä ajatuksiesi heijastuvan niistä, jos osaa vain katsoa ja lukea. 
Kelläpä tässä siihen enää riittäisi kärsivällisyyttä. Pysyä paikallaan ja tulkita.

Sanovat minua tunnevammaiseksi, en katso koskaan silmiin, kuljen katse maassa vilkuillen. 
En anna kenenkään kulkea sokkeloissani.

Ja kun katson, tuijotan, pyytävät lopettamaan. Mitä he näkevät? Eivät mitään.

Ehkä he tuntevat minun näkevän muutakin kuin vain kuoren. 

Keep the door closed.