Katoin ikkunasta ulos, niin siellä sato ensilumi. Joku saattais ajatella, että voi kun ihanaa ku viimeinki tulee lunta mut.. Meeppä sinne sitte vittu käveleen 3km töihin. Sitä räntäpaskaa sato mukavasti silmiin ja olin ku uitettu koira ku pääsin perille, houhou jouluja teilleki sitte.
Töissä aika meniki sillee suht nopeesti, väsyttää vaa jatkuvasti ja ilmapiiri on levoton.
Asiakkaat oli kauheen negatiivisella päällä johtuen varmaan kelistäkin, vanha sananlasku pätee kyl tosiaan; seura tekee kaltaisekseen.
Tuntu et pomollaki oli menkat, hemmetin kurre vaahtos siellä joka asiasta ja visko niitä käpyjään mun niskaan minkä kerkes, mut mikäs tässä maalitauluna ollessa. Purkakoon sekin toki vitutustaan muhun.
Tänää tuli mietittyy jotain tosi vanhojakin asioita, jännää miten joku ihminen voi jättää niin syviä arpia niin fyysisesti ku henkisestikin jälkeensä. Vaikkei enää oiskaan läsnä.
Sain muutamia pään sisäsiä raivokohtauksia sitäkin kohtaan,
toisinaan tekis mieli mennä ja repiä siltä tukka irti takaraivosta,
toisinaan tekis mieli laittaa viesti kuinka mullon ikävä,
toisinaan on nii hemmetin ristiriitaset tunteet.
Nostattaa vieläkin semmosia vitutuksia mun pään sisällä, että sillä hetkellä voisin iskeä puukon läpi käsivarresta ja nauraa. Se houkutus on aikas iso.
Eikä se ite koskaan tajunnu miten vaikutti niinä kolmena vuotena mun elämään,
ei tuu koskaan tajuamaan, ehkä parempi niin. Eläkööt toki siellä jossain rauhassa uusine uhreineen, onnea niille kun pääsee jonon jatkoks itkemään. Otan ehkä sitten yhteyttä ku nuppi ei enää oikeesti kestä.
Ps. Tänään tuli 1kk täyteen vaimokkeen kanssa, jotain positiivista. :'3
Remember that I truly love you, I'm nothing without your love.
Yours, now and tomorrows.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti